8.1.2011

Etiäinen

Tuossa illansuussa autoillessa mietiskelin omia autoilukokemuksiani, lähinnä pimeällä tapahtuneita ajoja.
Laskin että minulle on aika monesti tullut autoillessa tunne siitä että vauhtia pitää hiljentää. Ihan kuin se olisi kuiskaus pääni sisällä...

Parisen viikkoa sitten, puolenyön aikaan töistä kotiin ajellessa, tuli vain semmoinen tunne että nyt täytyy hiljentää nopeutta. Meni parisataa metriä, ja neljä kaurista meni tien yli. Kohta meni pupu ja sitten kissa. Mulla oli tosi hiljanen vauhti ja kerkesin jarruttaa ajoissa.

Kerran ajelin äidin luota kotiin. Aurinko oli laskemassa ja oli ikävän hämärää, hankala ajaa semmoisessa hämäryydessä. Juttelin miehelleni puhelimessa ja sanoin että nyt tuli olo että täytyy lopettaa puhelu ja mun on hidastettava ajoa. Laskin puhelimen korvaltani ja sain juuri ja juuri jarrutettua, kun tien yli löntysteli hirvilauma. Johan säikäytti!

Näitä tilanteita on tullut vastaan monta. Onko ne yhtään kummallisia, ei välttämättä, mutta silti ne aina saa miettimään asioita laajemmin. Ja pohtimaan. Mies puhuu että ne olis etiäisiä. Onko niillä muuta nimeä, en tiedä, olkoon ne sitten niitä. Etiäisiä...

Kerran laavuilin pienellä porukalla metsässä. Oltiin juuri saavuttu laavulle ja muut alkoivat virittelemään tulia, minä lähdin valokuvaamaan. Laavun läheltä alkoi pitkospuureitti. Se oli hyvin soinen maasto. Poikkesin polulta koska tahdoin napata paremman kuvan. Rämmin kumisaappaissani suossa, pysähtelin ja räpsin kuvia. Tahdoin vielä mennä vähän matkaa, kun korvaani sanottiin "älä". Selkeä, miesääni sanoi "älä". Minähän säikähdin ihan mahottomasti ja vilkuilin epäluuloisena ympärilleni. Ajattelin ensin että laavukavereista joku on tullut minun perässä ja pelleilee jotain. No ketään ei näkynyt ja lähdin pinkomaan mitä kintuistani pääsin. Enkä taakseni katsonut.

Mietin kovasti jälkeenpäin tapahtunutta. Mitä jos olisin jatkanut vain matkaa? Olisiko vastassa ollut pahakin pudotus johonkin suonsilmäkkeeseen? Vai karhuko sieltä olisi pian vastaan tullut :) Ei tarina kerro sitä miksi minut keskeytettiin. Kuka korvaani jutteli? Enkeli?

Monilla ihmisillä on varmaan samoja kokemuksia. Jotain mystistä niissä kuitenkin on, eihän niitä joka päivä koe. Ja aina se jälkeenpäin vähän puistattaa kun miettii mitä todella tapahtui.
Onko sinulla samanlaisia kokemuksia? Tai erilaisia?

10 kommenttia:

  1. Omalla kohdallani selitän noita sattumuksia ihan vanhanaikaisesti sanoilla johdatus ja varjelus. Mitään ääniä en ole koskaan kuullut, enkä kovin "yliluonnollisia" kokenut, mutta melkein päivittäin tapahtuu asioita, jotka tulkitsen ihmeeksi.

    Jokainen taitaa tulkita asioita omasta näkökulmastaan. Joku puhuu etiäisistä, toinen enkeleistä, kolmas pitää vain toimintaansa järkevänä...Minulle oma tapani uskoa ja luottaa antaa rauhan vaikeittenkin asioiden keskellä..

    VastaaPoista
  2. Varjelus, miten tuttu, ihana ja rauhoittava sana. Meillä kotona käytettiin aina sitä sanaa.
    Ehkä uskonkin enemmän siihen kuin etiäisiin...

    VastaaPoista
  3. Niinsanotut "uskovaiset" ihmiset, joiksi itsekin lukeudun (turvaan elämäni vaiheissa Jumalan apuun), sanovat etiäisiä oman vakaumuksensa perusteella Jumalan huolenpidoksi. Monet "ei-kristityt" ihmiset joutuessaan tuollaisiin tilanteisiin, kuvailevat usein sanoilla: "niinkuin jokin korkeampi voima" tai "ihan kuin enkelin ääni".
    Joidenkin ihmisten kohdalla tällaiset erikoiset tapaukset ovat johtaneet siihen, että he ovat alkaneet etsiä ja sitten löytäneet Jumalan elämäänsä.
    Uskovat ihmiset myös pyytävät Jumalalta apua ihan arkisiin ongelmiinsa.Jumalaan turvautuminen vain korostuu, jos elämää kohtaa todella suuri vastoinkäyminen.

    VastaaPoista
  4. Itse puhun näissä johdatuksesta. Oli se sitten jumalasta tai enkelistä tai henkioppaasta tai mistä hyvänsä. Kuitenkin "Joku", joka tahtoo sinulle hyvää. Näitä "hidasta", "pysähdy", "mene", "jää kotiin" -tilanteita on elämässä tullut paljon vastaan. Liikennehän se yleisin, mutta myös esimerkkinä minun ja mieheni tapaaminen. Siskoni kaverit viettivät synttäreitä ja he pyysivät minua mukaansa juhlimaan. En ollut lainkaan juhlatuulella ja halusin jäädä kotiin. Siskon houkuttelu ei riittänyt, eikä kavereidensakaan, mutta sitten selvästi joku vieras hellä ääni kuiskasi korvaani, kuuluvasti kuitenkin, että "mene"! Ja menin. Nyt ollaan yhteisiä vuosia miehen kanssa vietetty jo vuodesta 1988 asti. En ole menemistäni jälkeenpäin katunut! :)

    Etiäisiä mulle tuli yhdessä rivitaloasunnossa asuessamme Taivassalossa. Pääsin töistä ennen miestäni, joten olin jo laittanut ruokaa tulemaan ja touhuilin omiani. Toisinaan kuulin selvästi, miten ovi aukesi, askeleet tulivat sisään, avainnippu putosi eteisen tasolle, takki meni henkariin ja veskin ovi kävi. Sitten hiljaisuus. Eihän siellä ketään ollut. Mutta kun mieheni tuli kotiin, se tapahtui juuri sillä tavalla kuin etiäinen näytti. Väliin kuulin "hein", väliin kenkien jalasta pois ottamiset, välillä takin putoamisen lattialle. Eli kaikki ei aina sujunut samalla tavalla, mutta AINA etiäinen näytti, mitä kohta tulee tapahtumaan. Puoli tuntia - tunti ja sitten etiäisestä mies oli kotona. Missään muualla en ole moisia kokenut, eli se oli jollain lailla kytketty siihen paikkaan.

    Nämä ovat kyllä kovin mielenkiintoisia asioita.

    VastaaPoista
  5. Olen iloinen kommenteistanne! Hienoa että aihe herättää keskustelua.
    Minulle "uskovaisuus" on tuttu asia koska olen kasvanut uskovaisessa perheessä. Äidin ja isän huolenpito oli erilaista, jos vertaa monen ystäväperheen elämään. Minulla oli turvallinen koti. Meillä vanhemmat rukoilivat meidän lasten puolesta, varjelusta meidän matkalle.

    En ole kuitenkaan "uskovainen", mutta uskon. Pidän kiinni siitä lapsenuskosta mikä tuntuu hyvältä. Rukoilen edelleen, kuten lapsena minulle opetettiin. Rukoilen myös usein esim. ennen automatkaa, joten ehkä se todellakin on sitä varjelusta jota saan osakseni.

    Kerroit Minz tuosta rivitalossa kokemastasi.
    Uskon että eri taloissa on eri "henki" tai tunnelma...
    Meidän talossa on asunut kaksi helluntaiseurakunnan pastoria ennen meitä, siis edellinen perhe ja sitä edellinen. Ja täällä on niin hyvä elää. Sen aistii tästä talosta,hyvän ja lämpimän ilmapiirin. Asumme aika syrjässä, metsän siimeksessä, eikä minun ole koskaan tarvinnut pelätä mitään.

    Kun etsimme vielä uutta kotia, kävimme katsomassa yhtä vanhaa taloa. Talo kuului vanhalle paapalle jonka lapsuudenkoti se oli. Mies oli vuokrannut taloa ennen kuin laittoi sen myyntiin.
    Siellä oli asunut ilmeisesti jotain remu-ryyppysakkia,ainakin se näytti semmoiselta. Likainen ja reikiä siellä täällä.
    Kävin katsomassa taloa ensin ystäväni kanssa ja minulle tuli siellä todella paha olo. Sitten toisen kerran käytiin mieheni kanssa, sekä serkkuni ja hänen miehen kanssa, ja kaikki tunsivat saman huonon ilman joka tuli talossa vastaan. Ahdistaa ajatuskin...

    Onneksi saamme asua nyt tässä, hyvässä!

    VastaaPoista
  6. Uskon siihen, että pieni enkeli olkapäällämme istuu. Täytyy vain huomata sitä kuunnella ja ottaa todesta. Sinä onneksi olet tätä enkeliä kuunnellut. Toivotan sinulle turvallisia matkoja jatkossakin!!

    VastaaPoista
  7. Itse näen enneunia ja ikävä kyllä ennen sukulaisten kuolemaa. En voi kuitenkaan vaikuttaa siihen.
    Hyvin usein joku soittaa, juuri kun olen ajatellut häntä. Naureskelenkin, että "saimpas sinut soittamaan". Säästyy puhelinlaskua itseltä : ). Tai työpaikalla ajattelen, että pitäisi tuokin asia hoitaa, kun on roikkunut pari viikkoa ja silloin asiaan liittyvä henkilö ottaa yhteyttä!
    Joskus elämässä joku ihminen on aiheuttanut minulle hurjasti mielipahaa ja päivittäistä huonoa oloa työpaikalla. Eipä mene kauan, kun hän jostakin syystä lähtee. Silloin olen ajatellut, että minua autettiin ylhäältäpäin.

    VastaaPoista
  8. Hui, kun minulla kylmä puistelee lukiessani postaustasi.
    Näitä tuttuja tilanteita tulee joskus minullekin, eläimiä soisin ,noita luonnon eläimiä kyllä näkeväni enemmänkin.
    Monta asiaa aavistan etukätteen ja kummasti ne joskus menee niin, yleensä en kuitenkaan surullisia asioita, onneksi!
    Omesti on noita Deja vuu ,mitens toi nyt kirjoitetaan, ilmiöitä ihan liiaksikin, mitähän nekin oikein ovat, kun alvariinsa sattuu?

    Joku on joskus sanonut, että herkemmät ihmiset näkee enteitä ja tälleen.
    No aika herkäksi luonnehdin ainakin itseni.
    Toisaalta aika kova voin olla.

    VastaaPoista
  9. Unet ne vasta ihmeellisiä onkin!!!
    Minun äiti sai valtavasti lohtua kun näin isästäni unta. (Isä kuoli huhtikuussa 2009) Äiti oli odottanut että edes joku näkisi unen jos ei hän itse. Serkkuni näki ensimmäisenä kauniin unen isästä, minä näin vasta viime syksynä, unen jossa juttelin isäni kanssa. Se oli niin todellinen uni, isä voi siinä hyvin ja näytti nuorelta, eikä sairauksista ollut tietoakaan.
    Enneunia en ole ikinä nähnyt.

    Onhan niitä paljon erilaisia asioita joita ei voi kun ihmetellä. Olen myös kuullut samaa, että herkät ihmiset jotenkin kokevat asiat juuri herkemmin. Itse lukeudun myös siihen herkkis-kategoriaan :)

    On se ihana ajatus kulkea eteenpäin enkeli olkapäällä <3

    Lämpimiä ajatuksia teille jokaiselle!

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen teksti ja kommentit perässä.
    Luin ku jotain satua ..mulle ei oo ikinä tapahtunu mitään tuollaista.

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentistasi!