17.2.2011

Metsäläinen olen minä

Kuinka onkaan viikkorytmi sekaisin kun nettiyhteys pätkii. Päivän aikana pääsen piipahtamaan useita kertoja netissä, viisi minuuttia kerrallaan, mutta sitten sekin riemu loppuu lyhyeen kun modeemin valot vilkkuu miten sattuu ja verkkoa ei taas löydy. Meidän ja maailman välillä on jotain häikkää. 

Huomaan olevani jonkin sortin nettiriippuvainen ja senkin asian oivaltaminen tympäisee. Kykenen elämään normia elämää ilman jatkuvaa tietokoneella roikkumista, tietous siitä että nettiyhteys toimii, riittää minulle. Eli pääsen sinne aina jos siltä tuntuu. Kun se ei toimi, sinne olisi vallan paljon juuri silloin asiaa. 
Apuaaaaaa, mitä minulle on tapahtunut? 

Tällä hetkellä olen saanut olla jo koneella pidempään. Yövuoron jälkeinen päivä on mennyt viikon takaisia Emmerdale jaksoja katsellen. Aamuinen puhelu palveluntarjoajaan on ilmeisesti tuottanut tulosta ja vika on taidettu löytää. Olen joka päivä ollut puhelinyhteydessä sinne suuntaan ja olen saanut erittäin ystävällistä palvelua. Vihaisena sitä usein miettii että mitä korvausta tästäkin vaivasta pyytää, mutta kun ystävällinen ääni toisessa päässä vastaa, unohtaa kiukkunsa ja haluaa puhua asiallisesti. 
Niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan! 

Ulos katson vain ikkunasta. kaunista siellä on, todella kaunista! Aurinko on paistanut koko päivän ja yövuoron jälkeiset unet on ollut hankalia valon takia. Pakkanen on onneksi vähän lauhtunut, mutta ulos ei silti huvita. Linnut olen luonnollisesti ruokkinut, se ulkoilu saa riittää. Menen pihalle sitten huomenna kun yövuorot saavat lopullisen päätöksen ja viikonloppu voi alkaa! Onko nyt todellakin jo torstai????

Kaivelin taas kuva-arkistoja ja haaveilen kesästä. Tiesittekö jo että olen metsäläinen? Rakastan metsässä liikkumista ja nuotioilla oleskelua. Joki/puro varsilla rämpiminen alkaa olla enempi sääntö kuin poikkeus. Metsäkämpät ja autiotuvat ovat jännittäviä ja houkuttelelevat yöpymään.
Lapin luonto on vienyt minut mennessään ja kalastuksesta on tullut mukava harrastus. 
Sitä minä kaipaan. Nautitaan nyt kuitenkin tämä talvi (vaikken tykkää) ja ihana kevät (kovasti tykkään) ja sitten on taas aikaa kulkea maita ja mantuja koko kesä, huitoa hyttysiä ja haista savulta.  
Fiilistelen kesäkuvien kera. Valokuvat ovat vuosien varrelta...


Etelä-Pohjanmaallakin on mukava retkeillä



Lapissa eri paikoissa...








Joskus kalastaminen vaatii rämpimistä itsensä korkuisessa heinikossa


 Näihin kuviin ja tunnelmiin mukavaa viikonlopun odottelua! Kestetään vielä muutamat pakkaspäivät ja nautitaan valosta!

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, tuolla tämäkin viihtyisi ♥
    Mukavaa touhua ja luonto on ihmeellinen ja ihana, voi kun pääsis nuotiolle tässä, varmaan maaliskuussa jo sitten.

    Nettiyhteys pätki myös eilen Exproler ei tominut kunnolla, piti vaihtaa välillä Firefoxiin.
    Ja pakkasta vaan piisaa -28 täällä , mutta kieltämättä on kaunista ja ihana kun on valo lisääntynyt ♥

    Sinulle myöskin mukavaa viikonlopun odottelua :)

    VastaaPoista
  2. Tulin piipahtamaan blogissasi :) Ihania kesätunnelmia näissä kuvissa!

    Samalla reissulla toki kurkistin kissatilanteenkin: komeita, kauniita ja suloisia otuksia! Etenkin Neiti Räyn tarina ihastutti. Huomiota siihen kiinnitin erityisesti, kun neiti oli kuvissa niin kovasti kauniin Lyytini oloinen, topakka prinsessa :)

    VastaaPoista
  3. Yhdyn edelliseen kommentoijaan, kissat on kauniita ja ihania.
    Mutta minun pitimäni sanoman, että komea on tuo kalasaaliskin, hyväääää myös :P
    Tuo se on ihanaa elämää ♥

    VastaaPoista
  4. seijastiina: oi joi nuo taimenet ja harjukset on hyviä voissa paistettuna! Ja metsä antaa niin voimaa!

    ella: Kivaa kun tulit piipahtamaan!
    Neiti Räy on todella erikoinen tyyppi! Ollaan monesti ihmetelty ja naurettu että niin vaan neiti tuli taloon eikä juuri lupaa kysellyt. Miten ne voikaan niin vain vaihtaa kotia, hyvä koti kuitenkin sillä oli. Mutta jokin meissä sitten viehätti enempi :)

    VastaaPoista
  5. Vaihtaisin mielelläni muutaman talvikuukauden noihin kesäisiin päiviin. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. voikun pääsis pitkästä aikaan lappiin vaeltaa ... ehkä ensi kesännä ... tunnelmallisia kuvia sinulla ... sydämmeni ihan sykähti kun näin luvan keltaisesta talostasi...siitä tuli mieleen oma metsäkauteni maalla ...

    VastaaPoista
  7. Moikka, en ole muistanut käydä pitkään aikaan ja nyt täällä olikin ihan eri näköistä kuin viimeksi! Ihanaisia kissakuvia :) Ja kesää jo odotellaan täälläkin, tää talvi on jo niinku nähty, hehe. Mun metsässä liikkumista on vaikeuttanut paitsi selkävaivat, myös hirvikärpäset. Vihaan niitä! Sienestäminen on jäänyt syksyltä kokonaan ötökkäkammon vuoksi :(

    VastaaPoista
  8. Elisa: Kiitos sinulle! Onneksi tuollaiset metsäilyt on edessäpäin, saamme kohta sanoa talvelle heipat!

    Kiitos Lea kommentistasi. Toivottavasti pääset vaellukselle pohjoiseen tulevana kesänä, onhan se niin elämys!

    Tervetuloa Purppura blogiini! Mä inhoon hirvikärpäsiä myös, ne on kyllä niiiiiiin ällöttäviä ja mun syksyiset metsäreissut on nykyisin myös jäänyt niiden takia väliin. Täytyy yrittää metsäillä muina aikoina paljon!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentistasi!