3.2.2011

Paras matka

Olen elämässäni reissannut jonkin verran, nähnyt maailman kaupunkeja, kyliä ja hiekkarantoja.
Kuitenkaan ne matkat eivät ole antaneet minulle niin paljoa kuin olisi matkoilta odottanut. On ollut toki hienoja ja elämyksellisiä hetkiä, mukavia kohtaamisia ja rentouttavia tunnelmia, mutta mikään matka ei ole noussut yli Venäjän. 
Tästä on jo useita vuosia kun paikallislehdessä ilmoitettiin että haetaan väkeä mukaan avustusmatkalle Venäjälle Toksovaan ja Viipuriin. Ilmoittauduin mukaan jännittynein tuntein ja lopulta huomasin olevani neljän yli viisikymppisen miehen kanssa, Hiacella matkalla rajan taakse, peräkontti täynnä vaate, lelu ja ruokapusseja. 
Tilanne oli  joulukuun alkupuolen pimeydessä,  lähtöaamuna kello viisi hiukan koominen ja pelottava yhtäaikaa. Olin kuvitellut että mukaanlähtijöitä olisi enemmän, hmmm...olin vain kuvitellut matkan olevan toisenlainen...
Avustukset oli kerännyt eläkkeellä oleva mies, matkanjohtaja Sulo. Kaikki mukana olevat olivat jo tehneet useita reissuja kyseiselle alueelle. 

Karulta näytti kun raja ylitettiin....


Mennessä käytiinViipurin katulastenkodissa. Veimme sinne vaatteita ja leluja. Sinänsä mukava oli siellä käydä, koska haaveilin siitä aikoinaan työharjoittelukohteena, haave hautautui kuitenkin jostain syystä.
Sisäänkäynti ei kovin houkutellut, mutta sisällä lastenkodissa oli ihan tunnelmallista. Lapset olivat siellä niin innoissaan vieraista ja tahtoivat piirtää ja kirjoittaa minulle muistoja.




Matka jatkui Toksovaan. Minulle oli järjestetty majoitus venäläisten siskosten luota. He asuivat kaksin pienessä omakotitalossa, eivätkä puhuneet yhtään suomea, enkä minä venäjää. Se oli hyvin mielenkiintoista :)
Miehet asustivat keskustassa kerrostaloyksiössä, jonka omisti paikallinen avustaja-Alfred. Alfred tiesi ja tunsi paikalliset avuntarvitsijat.
Tirriliisa kerran kyseli blogissaan bloginimimerkin alkuperää. Minä Katjusha tulen Venäjältä. Aamuisin minut herätettiin oveen koputtamalla ja hennolla kuiskauksella Katjuuuushaaaaa....
Aamupala oli katettu ja minä sain parhaan palvelun. Söin kaikkea mitä nokkani eteen tuotiin. Aamupuuro haisi kraanavedelle, jota oltiin kielletty käyttämään, keitettynäkin. Joissain paikoissa ruoka valmistettiin pulloveteen ja sen huomasi mausta ja hajusta, ei haissut. Mutta en saanut minkäänsortin vatsapöpöä. Varmistin sen alkusnapseilla. 
Pääsin kokemaan venäläisen vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden. Vähästä annettiin toiselle. Ihania ihmisiä!


Minun huoneeni näytti tältä. Jalassa upouudet villasukat, ostettu katulastenkodista.


Ensimmäisen illan teepöytä. 


Kolmen päivän aikana vietiin iloa moneen tölliin. Aamusta iltaan kuljettiin. Monessa kodissa käytiin. 
Mummuja asui oloissa ja taloissa, jotka pöyristytti minua. Miksi Venäjä ei pidä huolta omistaan? 
Maaseudulla ajellessa saattoi kohdata näky, jossa oli aidattu alue, alueen sisällä hulppea ja loistelias talo jonka omisti rikkaat, yleensä mafia-ihmiset. Aitojen ulkopuolella oli taas se lohduton näky, köyhät kurjissa oloissaan. 
Mutta monet mummot olivat silti iloisia ja onnellisen oloisia. Tämä mummeli ei olisi millään päästänyt pois, haasteli saunaankin :)



 Tässä oli vanhus juuri menettänyt lautahökkeli kotinsa tulipalossa


 Joistakin taloista näkyi että komea oli ollut joskus...

 Kotina vanha junanvaunu


Joka talossa oli koiria ja kissoja. Mummot elivät pissanhajuisissa huusholleissaan.
Sisällä oli vaikea hengittää...







Erään kerrostalon pihamaa


Kaupassa

Paikallisen pastorin luona iltapalalla


 Pietari yöllä




Postauksessa on paljon "surkeita" kuvia, ei uskoisi siis että tämä oli elämäni paras matka?!
Löytyy minulta iloisiakin kuvia, mutta niissä on paljon ihmiskasvoja joita en voi julkaista. 


Tämä reissu oli sydäntä koskettava. En ikinä ole matkoillani kokenut niin montaa eri tunnetta kuin tällä matkalla. Itku vaihtui nauruksi sekunnissa, ja toisin päin. Tunsin eläväni koko ajan. Olin olemassa ja ihmiset ympärilläni elivät siitä huolimatta, vaikkei heillä ollut yhtä hyvin asiat kuin esimerkiksi minulla. Sain tutustua hienoihin ihmisiin, ihmisiin jotka vielä jonain päivänä tahtoisin tavata.
Soitin Sulolle jokunen vuosi sitten. Oman reissuni jälkeen avustus oli jatkunut edelleen. Pari kertaa vuodessa Venäjällä kävivät. Sulo sanoi että minua kysellään joka kerta, missä Katjusha? Tämän päivän tilannetta en tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää. 
Vielä minä sinne menen uudelleen...




Mikä on sinun mieleenpainuvin reissu?



8 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti tästä. Täytyy vielä lukea ja katsella tarkasti uudelleen. Oletko koskaan törmännyt Mission Possible -avustusjärjestöön, tekee työtä etupäässä Venäjällä. Sitä kautta katulasten olot tulleet minulle tietoisuuteen.
    Kyllä varmaan tietynlainen taakka jää sydämeen tuollaisen reissun jälkeen - mitä voisin tehdä jatkossa.

    VastaaPoista
  2. Olipas pysäyttävä postaus. Mikä siinä onkin, että noin lähellä elävien kurjuus koskettaa vieläkin enemmän kuin kaukana asuvien. Puhuttelevaa on minustakin se, että ihmiset hyvin köyhissäkin oloissa saattavat silti olla vieraanvaraisia ja jopa onnellisen oloisia...Minäkin olen joskus lähettänyt jotain Sulon matkaan. Itse en sentään ole reissulle päässyt, enkä lähtenyt. Kiitos tästä pienoismatkasta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postauksestasi - luin ja katselin kuvat mielenkiinnolla! En ihmettele, että tämä matka erityisesti on jäänyt mieleesi.

    VastaaPoista
  4. Tulin jo toista kertaa lukemaan tätä postausta ..hiljaiseksi vetää. En ihmettele minäkään että tämä matka on jäänyt mieleen, niin ois mullekkin.

    Omaa mieleenpainuvinta reissua täytyy oikein miettiä.. Onnellisuudessaan ehkä vuoden 2006 reissu Tuskaan ku mies siellä lavalla kosi <3

    VastaaPoista
  5. Minä kiitän Sirkkua,Millania,Elegiaa ja aNNaa.
    Ja tervetuloa Elegia onninonni blogiini lukijaksi!

    VastaaPoista
  6. Ai joo Sirkku, olen törmännyt Mission Possible -avustusjärjestöön tulitikkuaskien kautta :)

    VastaaPoista
  7. Oli varmasti melkoinen matka.. enemmän kuin esteettisistä elämyksistä ja virheettömistä nähtävyyksistä saan itse ainakin siitä, kun saan kurkistaa toisen ihmisen todellisuuteen ja nähdä pilkahduksen maailmasta sen läpi. Joskus, jos hyvin käy, se muuttaa itseä, avartaa näkemystä ja opettaa arvostusta.

    VastaaPoista
  8. Hillastiina: juu näin on, kun pääsee tutustumaan sen paikallisen ihmisen elämään, se on matkoilla parasta antia!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentistasi!