30.10.2011

Puuhaa viimeiseen asti puuh!


Pesänrakennus on tarttuva tauti. 
Se on nyt miehelläkin!
Siellä palaa pihalla ulkovaraston ja ladon joutavaa roinaa. Koko päivän on tuo rovio ollut tuossa. 
Peräkärry on täynnä kaatopaikkatavaraa ja kaikki mikä on suhteellisen hyvää tavaraa, myydään tai pidetään ite. 
Ajatelkaa, tuonne meidän latoon on kertynyt tavaraa 50-luvulta asti, jokaiselta vuosikymmeneltä, jokaiselta asukkaalta kuka on tässä talossa asunut. Siinä on kuulkaa perkaamista!
Paljon on tullut vastaan ihanaa wanhaa ja vähemmän ihanaa vanhaa. Aarteet säilytetään tottakai!

Tätä pikkuista tavaraa on laatikoittain. Oon pessyt nukkeja ja putsaillut muuta tavaraa pölyistä, koska laatikot on kuitenkin olleet tuolla heinien ja kaiken muun roinan seassa, missä hiiretkin viihtyy.



Tässä on joku tuonut tuliaisia Tampereelta :)


 Paljon löytyy näitä pieniä vihkosia joissa on joko runoja, muistoja tai erilaisia liimattuja lehtileikkeitä.

Kampa/peilitasku
Tämmösiä pikkunukkeja oli mullakin lapsena. Samoin näitä paperinukkevihkosia.


Mä oon niin valmista kauraa jo sairaalaan! En jaksaisi oottaa enää....enkä jaksaisi  tätä välillä tuskallisen tuntuista vatsapainetta. Kaksi viikkoa vielä, mutta mä toivon ettei menisi ihan niin kauan. Mun toive olisi, että mies saisi viettää ensimmäisen isäinpäivän!!! Se olisi hienoa!
Mun vatsaa kirvelee kipeästi, koska siellä on ilmeisesti joki pieni "repeämä", vatsanpeitteessä, sisäpuolella. Sen verran vatsanahka on pingottunut. Välillä on todella tuskaa, varsinkin kun liikkuu ja joutuu kyykkimään. Ja sitä joutuu tehdä paljon. Jostain syystä mikään ei pysy näpeissä, kaikki tippuu käsistä! 
Ja nauraminen, voi kun se SATTUU!. Mä joudun etsiä nauramiseen sopivia asentoja. Ja jostain syystä mua on  naurattanut paljon nyt raskausaikana =) 

Kirpputorilöytö. 
(Klikkaa kuvaa isommaksi) 

Anteeksi jos olen vähemmän kommentoinut blogeissanne. Olen käynyt lukemassa, mutta oon ollut jotenkin tyhjäaivo kommentoimaan. Jotenkin tämä blogielämä on muutenkin ollut vähän harvempaa mitä normaalisti. On niin ajatukset muualla....
En kuitenkaan ole unohtanut teitä!



23.10.2011

Kaikkea mitä mieleen juolahtaa

Me oltiin eilen syömässä "ulkona". Me harvoin käydään missään, mukavampi laittaa yhdessä kotona ruokaa, halpaakin. Nyt kuitenkin päätettiin mennä sen kunniaksi, että se tuli olemaan meidän "viimeinen ateria" KAKSIN! Pian meitä on kolme! KÄÄK!!!

Nyt on meidän kissoilla jokin sairastelukausi. Näyttää siltä että vuoronperään jokainen käy läpi jonkun taudin. 
Tänä aamuna Onni ei tahtonut syödä mitään. Seurailin tilannetta päivän, Onni vain nukkuili. Annoin vettä ruiskulla ja vitamiineja, ja homeopaattisia rakeita. Kaiken tein mitä kotikonstein pystyy. Sitkuttelin lääkäriin menoa, kun tiesin että se on taas niin hankalaa. Olihan JÄLLEEN viikonloppu ja lääkäri on ties missä kaukana maakunnassa. Mikähän siinä oikeasti on että aina nuo murut sairastuu viikonloppuna???
Seittemältä soitin sitten päivystävälle, koska Onnilla oli kuumetta kun mittasin ja imusolmukkeet olivat turvonneet. 
Oi sitä riemua, päivystävä sattui olemaan meidän vakkarilääkäri! Hän tuntee Onnin vaivat ja oli niin helppo asioida. 
Mulla sattui olemaan Onnin edelliseltä nielutulehdukselta jäljellä yksi tabletti ja kipulääkettäkin löytyi omasta takaa. Sain siis aloittaa kuurin jo tänään käymättä lääkärillä. Lupasi kirjoittaa reseptin apteekkiin huomiselle että saan lääkettä lisää. Melko varma tulehdus se on. Nyt Onni nukkuu tuolla vintissä ja ootella josko se sieltä kohta friskaantuisi ja tulisi alakertaan. Onni-kulta.
On tää kissaelämä aina välillä tämmöistä. Pidetään kyllä huoli siitä ettei ihminen helpolla pääse....


Jotain sain eilen aikaankin. Tein ihan ite vauvan hoitopöydän tai sängyn ylle mobilen henkareista. Voi että oli hankala kuvata pilvisellä päivällä!!!
Nuo linnut on ostettu kehitysvammaisten toimintakeskuksesta. Löysin niille nyt hyvän käyttötarkoituksen =)

Oon minä muutakin saanut aikaiseksi. Myyn tuolta meidän ladosta kaikkea vanhaa tavaraa netissä pois, sekä omia vanhoja vaatteita ja kenkiä yms. Oon saanut jo ihan mukavan pesämunan aikaiseksi, pahan päivän varalle, kun tulotkin tuossa jossain vaiheessa sitten pienenee. 
Ja oon ollut niin tyytyväinen kaikkiin kaupantekotilanteisiin. On osunut kohdalle miellyttäviä ihmisiä ja huomaan etten ole enää töissä, kun nämä sosiaaliset tilanteet antaa mulle hurjasti energiaa. Toisaalta kyllä kaipaan ihmisiä ja juttuseuraa, vaikka viihdynkin hyvin näin. Kotona on ihana olla, mutta välillä on pakko päästä turisemaan oikeen kunnolla!!!



Nämä ihanat kuvat ovat viime viikolta kun oli syysloma. Sisko oli tyttärensä Mirkan kanssa meillä yötä ja Mirka sai hoivata kissoja ja oli niiiiin onnellinen! Kuten Neiti-Räykin näissä kuvissa. 

H-hetkeen on 22 päivää. Tai no, katotaan nyt miten tässä sitten käy, tuleeko jo aiemmin vai meneekö ihan liian pitkään :)

aNNA Saltunraitilla on minut nimennyt mukaan Himotushaasteeseen ja tartun siihen hetimmiten kun on enempi aikaa....(mähän olen äitiyslomalla, mihin mun aikani sit menee???)

Hei hei!


16.10.2011

Jotain punaista ja yksi mustavalkoinen

Mun punaiset kirpputorilöydöt. 
Mukavia kylpyhetkiä on lapselle luvassa ja mun käsille lämmin talvi. Ihanat huovutetut lapaset...




Mun Pikkuinen Pekka voi hyvin. Pekka on ollut viikon ilman mitään kaulasuojaa ja ei ole tullut uusia jälkiä kaulaan. Pikku-Pekka vaikuttaa niin elinvoimaiselta, ihan kuin sillä olisi parempi olo! Nälkäkin on oikeaa nälkää, kun on ruoka-ajat ja ruoka on oikeaa ravintoa, Ei enään jatkuvaa raksupupellusta niinkuin ennen, kun kipot olivat aina esillä. Musta tuntuu että meillä tulee kaikki kissat pikkuhiljaa siirtymään raakaravintoon, ihan kokonaan! 

Heippa hei!


10.10.2011

Kissajuttuja ja vähän ihmistäkin

Eläinten viikon viimeinen päivä. 

Nyt on ajatukset olleet Naukulassa, Naukulan surussa. Mietin että mitenkä sitä kiintyy tiettyihin blogeihin että toisen suru koskettaa kuin se olisi oma suru? Tuntee silmäkulman kostuvan lukiessaan toisen elämästä. Lähetän Naukulan Mammalle paljon halauksia ja voimia tuleviin päiviin. Pitäkää Helmin kanssa huolta toisistanne. Wilma siellä pyydystelee hiiriä nyt autuaimmilla metsästysmailla, onnellisena, koska sai elää ihanan ja onnellisen elämän, oikean kissan elämän!

Sydän Naukulaan!


Meillä on huolta taas pidetty, nimenomaan siitä pienimmästä, Väinöstä.

Viikko sitten viikonloppuna Väinö oli vaisulla tuulella ja oltiin kahden vaiheilla pitääkö sitä pyhänä viedä lääkäriin. Oli lauantaina-iltana kipeän oloinen, nukkui vain ja inisi kun koski. Sunnuntaihin ootettiin, mutta friskaantui sen verran, että huokaisimme. Josko selviämme maanantaihin.Selvisimme ja Väinöllä ei taas näyttänyt olevan mitään.

Tiistaina sama juttu toistui. Söi aamulla normaalisti, mutta sitten vain nukkui ja silmät kertoivat että nyt on jotain pielessä. Ruoka ei maistunut koko päivänä. Kosketusarkuus oli kyljessä ja ulvahti jos silitti siitä kohtaa. Lääkäriin en saanut aikaa enää siinä vaiheessa päivää, yritin moneenkin paikkaan. Tiesin että kissa on kipeä mutta että se selviää kyllä seuraavaan päivään. Onneksi multa löytyi kissan kipulääkettä ja se auttoi niin että kissa jaksoi olla illan, välillä ihan virkeänäkin ja söikin jotain. 
Keskiviikkona jätin antamatta ruokaa koska aika lääkäriin oli klo 12 ja piti varautua siihen että Väinöä rauhoitetaan. Puoli 11 Väinöläinen kiersi jaloissa ja kiehnasi ja vikisi ruokaa. Halusi välillä ulos ja oli ihan eri kissa kuin edellispäivänä. 
Soitin miehelle töihin että mitäs tässä nyt tehään kun tuo kissa näyttää taas voivan ihan hyvin ja kylkeen ei näyttänyt sattuvan enää ollenkaan. Päätettiin perua aika ja seurata tilannetta. 
Olin jo viikonlopusta asti antanut Väinölle öljyä päivittäin, koska epäilin ensin suolitukosta. Ja olin tropannut muutenkin vitamiineilla ja homeopaattisilla ihmetipoilla. Pissatulehdus oli poissuljettu juttu myös koska ei aristanut virtsarakon seutua ollenkaan, mitä Pikku-Pekka silloin teki kun oli pissatulehdus.
Väinö oli ihan normikissa koko päivän ja ei voinut kuin ihmetellä. Mun iltarukoukseen oltiin vastattu!
En tiedä mitä se kipu oli, mutta se on nyt poissa! 


Näytänkö minä sairaalta?
                                                                                                       
                                                                                                 
Minun olotilani on edennyt siihen vaiheeseen että äitiysloma on nyt virallisesti alkanut perjantaina!
Uskomatonta! 
Tässä sitä nyt ollaan ja ootellaan. 
Ihan mahtuu viikkoihin hyviäkin päiviä. Sitten on taas niitä jolloin kävely on vaikeaa kun nivuset on niin kipeät että ulvoa pitää, tai on päiviä jolloin lonkkia kolottaa. Sitten on niitä päiviä jolloin ei ole mitään hätää. 
Närästys on onneksi loppunut. Taitaa vauva olla senverran humpsahtanut alaspäin!


Viime viikon keskiviikko oli tosin erittäin säikäyttävä päivä!

Huomasin päivällä kuvia koneelta katsellessani etten näe kunnolla. Näkökenttään tuli pilkkuja, kuin joskus migreeniä ennen. Menin lepäämään hetkeksi, mutta sama jatkui. Mies sattui silloin soittamaan töistä kuulumisia ja jotain outoa minussa tapahtui. Mun puhe puuroutui ja en osannut sanoa niin yksinkertaista asiaa kuin että mulla on näköhäiriö ja että saattaa olla migreeni tulossa.... En löytänyt sanoja tälle asialleni.
Toisaalta en ollut ihan varma mitä mulle tapahtuu, koska migreeni ei ole tyypillinen vaivani. Joudun kärsimään siitä äärimmäisen harvoin. 
Menin siinä änkyttäessä pieneen paniikkiin ja mies huolestui todella. Hän lähti töistä kotiin ja löysi mut istumasta suihkun lattialta, kuuman suihkun alta, katse lasittuneena enkä vieläkään osannut sanoa mikä on hätänä. Mies soitti tk:hon josta käskettiin heti tulemaan sinne. Pian sieltä soitettiin takaisin ja pyydettiinkin soittamaan ambulanssi, ihan varmuuden vuoksi.

Niin minua sitten vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen ja siinä autossa maatessani alkoi päänsärky. 
Perillä multa otettiin verikokeet, sydänkäyrät, pissatestit ja mitattiin verenpaine. Kaikki oli OK! 
Mulle tehtiin tasapainokävelytestejä ja muita sentyyppisiä testejä, joilla poissuljettiin aivoperäiset jutut.
Grammasen panadolin jälkeen lepäsin puolitoistatuntia tarkkailuhuoneessa. Mies luki vieressä lehtiä. Vauva potki mahassa ihan normaalisti ja olo alkoi olla helpottunut.

Hoitaja välillä kävi tarkistamassa että kaikki on hyvin. Särkylääke alkoi vaikuttaa mutta olo oli tosi höntti.
Lääkäri tuli vielä tekemään viimeisen tarkastuksen ja tahtoi soitella neurologille varmistaakseen että potilaan voi päästää kotiin. Mulla todettiin migreenikohtaus ja lääkäri kertoi omakohtaisen kokemuksen samantyyppisestä migreenistä kun tutulle esineelle ei löydy nimeä. Mulle oli myös ihan uusi ja vieras tilanne tämmöinen, ettei saa sanotuksi mitä haluaa. 

Terveyskeskuksia paljon parjataan, mutta oman kuntani tk on ollut aina erittäin palvelualtis ja siellä tapahtuu. Kuinka hienosti nytkin kaikki hoidettiin. Siinä on pelokkaalla potilaalla turvallinen olo kun asiat ympärillä tapahtuu ja ihmisen hätä huomataan. Raskaus toki myös joudutti ihmisiä toimimaan, mutta olen erittäin tyytyväinen pienen kuntani terveydenhuoltopalveluihin! Olen heille IHMINEN!

Kohta kuuluu POKS!
Tuolla täytyy olla jo ahdasta?!



Hyvä mieli lähetti mulle hyvää mieltä eli ystävyys-tunnustuksen!
ISO Kiitos siitä <3

Tässä taas tarinaa riittämiin. Heippati hei taas hetkeksi!
Pitäkää huolta toisistanna!


1.10.2011

Meidän nurkilla

Aurinko paistaa ja syksy on mitä mainioin. Jotenka ihan hyvää kuuluu!

Ostin tuommoisen uuden "lelun", fisheye-objektiivin. Oi, sillä on kiva leikkiä :) Vielä on kuvailu harjoittelua että saa oikeat valotukset yms. kun manuaalisesti joutuu säätämään, tai saa. Sekin on hyvä oppia. Kuvia saa klikattua isommaksi.

Tässä eiliseltä, meidän maisemia ja meidän nurkkia.



Kissatarhassakin on syksy.

 Tuo iso koivu tuossa pihassa on tuossa viimeistä syksyä. Minuu harmittaa kun olen siihen niin kiintynyt, mutta mies sanoi että se alkaa olla jo vaarallinen kun keskellä puuta on halkeama. Ja totuus on että alkaa mennä järki kun sen lehdet tippuu. Haravoitavaa riittää. 

 On näitä koivuja onneksi ympäri pihaa.



Loppukevennys:

Vauvalla on hikka!

video

Aurinkoa päivääsi ihana lukija!