22.11.2011

Pikapyrähdys


Aina kun silmä välttää......


Kotona vielä.
Kahdeksan päivää yli lasketun ajan. 

Mies tuli trippimehujen ja suklaasoijajuomien kanssa töistä kotiin. Kysyin mihin niitä oli ostanut, kun sairaalakassissa niitä jo on. Tarvitaan kuulemma lisää kun ensi yönä tulee lähtö. 
Ruoaksi meillä oli spagettia koska tarvitsen kuulemma hiilareita että jaksan sen koitoksen. Ja kaiken lisäksi mies laittoi jo kahdeksalta nukkumaan että jaksaa sitten yöllä....
On se hassu!
Pitäsköhän munkin mennä nukkumaan että jaksaa sitten? Jos ensi yö on nyt näin päätetty jo....


11.11.2011

Vielä pallona

Tänään päivä alkoi niin eritavalla kuin muut arkipäivät. Saimme miehen kanssa herätä yhdessä aamutuimaan kahville, yhteisen menon vuoksi. Mulla oli aika äitipolille vauvan painoarvioon. Laskettu aikahan on maanantaina 14.pvä ja lääkäri tahtoi ensisynnyttäjältä arvion vauvan painosta vielä tässä vaiheessa, koska mun maha on tosi iso.
Vauva painoi nyt 3200g eli ihan normikokoinen vauveli sieltä on tulossa. Nähtiin pienen pienet varpaat ja ihana nykerö nenä. Tuli mahoton ikävä....Tule jo!!! 
Jotakin pientä avautumista mulla on tapahtunut, muttei vielä kohdunsuulla. Eli saadaan kuulemma varautua siihen että laskettu aika ohitellaan ihan tosta vaan. Tottakai olen varautunut siihen, mutta silti olin jotenki pettynyt. Olen haaveillut että mies saisi viettää ensimmäistä isäinpäivää jo tänä vuonna. Vielähän toki voi sattua ja tapahtua mitä vaan, mutta en mä usko siihen kuitenkaan....Se lääkäri latisti jotenkin mun odottavan tunnelman.
Menin pettyneenä sairaalakassille ja avasin sipsipussin. Mitä turhaa säilyttää. Olen mä sinne ostanut jo kahdesti suklaalevyn ja syönyt ne jo. Vajausta kassin sisällössä nyt siis on mutta vielä ehtii korjata tilanteen.

Mulla on ollut muutenkin aika tylsää muutaman päivän kun mies on joutunut olla töissä pitkiä päiviä ja mä olen ollut paljon yksin. Yksinolossa ei ole mitään vikaa, mutta siinä on kun en ole kyennyt enää tekemään mitään. Jomottaa ja kolottaa jo tuota alakertaa niin paljon että jokainen askel tuntuu tuskaiselta kidutukselta ja tekee mieli ulvoa. Hienoahan se on että että elimistö tekee kaikkensa valmistaakseen vauvan tuloa. Että varmasti mahtuu tulla. Mutta siitä joutuu kyllä kärsimään...

Vieraita ei tee mieli enää ottaa vastaan. Oli tarkoitus että tällä viikolla tulisi vielä kyläilijöitä, mutten jaksa enää kohdata. Sitä varten täytyis vähän siivoilla ja laittaa kaffia ja en enää pysty. Joten olen siis ollut ihan yksin. Makoilen vain ja puuhaan jotain ihan pientä. 
Oma väki saa tulla. Niille voi nakittaa aina jotain "pikkuhommia" :)

Minä olen dekkareiden ystävä ja nyt tein poikkeuksen pitkälle dekkarikirjaputkelle.
Olen lukenut ihanaa kirjaa nimeltä "Enkeleitä hiuksissani".Kirjailija itse, Lorna Byrne on elänyt lapsesta asti enkeleiden kanssa. Ihanaa ja rauhoittavaa luettavaa tämän "piinan"keskellä. Myös herkistävää, totesin niin viime yönä.
Mulle tuli ihan valtava isä-ikävä.Itkulle ei meinannut tulla loppua, ja kun piti vielä tukahduttaa itkua ettei mies vieressä heräisi. Olen niin harmissani siitä ettei meidän vauva koskaan saa istua papan sylissä. Tai sitten meidän vauvasta tulee yhtä herkkä kuin Lorna Byrnestä ja hän istuu pappansa sylissä tuon tuosta. Eikä se olisi edes mahdottomuus, se herkkyys. Isällä oli hengellisenä ihmisenä "kyky" jota ei ihan kaikilla ole. Sen sai moni ihminen kokea....Ehkä kirjalla ja sen aiheella oli osuutta asiaan, mutta koin jotenki erilailla ja vahvasti isän ajatuksissani. Elin uudellen isän poislähdön, näin uudestaan viimeisen henkäyksen. Ikävä oli voimakkaampaa mutta samalla tuli semmoinen tunne, että isukki taitaa tulla synnytykseen mukaan :)

Ollaan taas miehen kanssa pelastettu palanen historiaa. Nämä aarteet olisivat mädänneet aikojen saatossa jos me ei niitä oltais pelastettu. Eli jonkun verran olen saanut tällä viikolla aikaiseksi kun olen puunannut näitä puhtaaksi naakkojen kakoista ja pölyistä. Vanha ompelukone, pinnasänky ja 50-luvun kampauspöytä olivat meidän tämänkertaiset löytömme. Kampauspöytä löysi paikkansa vintistä ja en tähän hätään sitä kuvannut.



Se on niin kaunis!


Pinnasänkyyn laitan äitiyspakkauksen kopan ja se saa olla alakerran komistuksena ja nukkumapaikkana vauvan päiväunille. Vintissä meidän makkarissa on sitten se yöunisänky.


Vauvan hoitonurkkaus alakerrassa.


Tämä kaveri on veikeällä tuulella kaiken aikaa. On se kiva kun ei tarvitse kauluria enää.
Nyt meidän kaikki kissat voi taas hyvin. Onnikin parani nielutulehduksestaan.
Pikku-Pekka on niin iloinen poika! Tämä on ennätys sen kaulan kanssa ettei mitään jälkiä sinne ole tullut!
Niin, tässä välissähän olemme ehtineet käydä Neiti Räynkin kanssa eläinlääkärissä....

Se vain nökötti apaattisena vähän yli viikko takaperin ja ei syönyt mitään. Katsottiin sen suuhun ja kielessä roikkui jokin outo irtorepale. Kipulääkkeen kanssa mentiin se ilta ja aamusella lääkäriin. Räy rauhoitettiin ja kielestä löytyi iso haava. Kielen reunasta oli siis pala pois, siinä oli valtava lovi. Eipä sille mitään voitu tehdä. Kipulääkettä vain ja yrittää ruokkia jollain pehmoisella tai mieluiten nestemäisellä ravinnolla. Olen muuten huomannut että NUTRI PLUS-geeli on hyvä olla lääkekaapissa jokaisessa kissaperheessä. Sillä saa ensiavun moneen vaivaan, varsinkin heikon kissan hoidossa. Seiti oli sopivan pehmoista ruokaa ja pystyikin syömään hyvin juuri kun kipulääke oltiin otettu.
Minkähän olennon kanssa se on taistellut tuolla ulkosalla???
Nyt se on onneksi kunnossa ja osoittaa kiitollisuuttaan hyvästä hoidosta keimailemalla meille.

Nyt EI KIITOS enää mitään kissaylläreitä!