20.1.2012

Ristiäiskuvia ja terapiaistunto


Siskoni tekemä ristiäiskakku. Hän on taitava näissä kakkutouhuissa!
 
Mekko päälle ja menox!




 Ristiäisilmeitä!
(valokuvat ristiäisistä Hannu Paju)

Helmi-Inkerin nimellä on sen verran tarinaa että äitini toinen nimi on Inkeri ja samoin mummu-vainaan toinen nimi. Mummua tosin kutsuttiin Inkeriksi aina. 
Kun olin raskaana, olimme miettineet valmiiksi nimen. Se kuitenkin vaihtui vauvan synnyttyä Helmi-Inkeriksi, koska vauva oli justiin kuin minun mummoni! Joskus hän näyttää äidiltäni ja joskus mummoltani, joskus jopa enoltani :) 
Joten Inkeri on siis oikein paikallaan!


Kerron nyt vihdoin ja viimein miten meidän pikkuihminen tähän maailmaan oikein tupsahti.
Maailmaan mahtuu monenlaisia synnytystarinoita ja jokainen on omanlaisensa, tärkeä ja arvokas.
On helppoja sekä vaikeita synnytyksiä. On synnytksiä jotka eivät suju suunnitelmien mukaan ja meillä kävi juuri niin. Synnytystarinat voivat olla myös joillekkin puuduttavaa luettavaa, joten jos et jaksa, niin ei ole pakko lukea :)
Itselleni tämä on terapiaa jonka tahdon vihdoin kirjoittaa ja käydä siten asian läpi. Puhunut olen paljon, itkenyt olen paljon, mutta kirjoittanut en vielä yhtään. Nyt on sen aika.


Helmi-Inkerin syntymä

Sairaalaan lähdettiin torstaiyönä kahdentoista jälkeen, 24.-25.11 välisenä yönä. Minulta lorahti lapsivettä sänkyyn ja siitä syystä lähdettiin. Jäin sairaalaan yöksi, mies lähti vielä kotiin nukkumaan. Samana yönä minulla alkoi supistelemaan, toki kovin harvakseltaan vielä, mutta kipeästi.
Perjantai aamuna otettiin tulehdusarvot. Kerrottiin myös että mahdollisesti minut vielä laitetaan kotiin odottelemaan. Koko ajan lääkärit olivat epäileväisiä sen suhteen että oliko minulta vuotanut lapsivettä vai ei. Jostain syystä se oli epävarmaa, itse tiesin että sitä se oli ihan varmasti.

 Olin kauhuissani. En olisi tahtonut niin kipeänä lähteä enää kotiin.
Iltapäivällä tulokset kuitenkin tulivat ja tulehdusarvot olivat vähän koholla. Koko päivän supisteli kipeästi. Tehtiin päätös että lauantai aamuna käynnistetään synnytys ja jään siis sairaalaan!

Pe-la yö oli tuskaa. Supisteli kymmenen minuutin välein, joten en  juuri saanut nukuttua.
Aamulla tuli kätilö huoneeseen ottamaan vauvan sydänkäyriä. Ruikutin aamupalaa mutta kätilö tiukasti sanoi että en saa. Olin niin nälkäinen huonon yön jäljiltä. Hän laittoi minut käyrille ja siitä alkoi minun elämäni pelottavimmat hetket.

Aluksi hän ei meinannut löytää sydänääniä. Opastin, että taidat ottaa niitä ihan väärästä kohdasta. Olin tosi vihainen siitä kätilön sähellyksestä, säikäytti minua turhaan. Sitten kun äänet löytyi, ne olivat todella välillä mitä sattuu. Kätilö häsysi siinä jatkuvasti ja tartutti minuun pelon ja aloin olla aikamoisessa tärinähorkassa. Minua kuskattiin sängyllä lääkärille joka ultrasi vauvan. Lääkäri oli tyly vanhempi nainen ja tiuskaisi kätilölle että "mitä tässä nyt muka on vialla"?  Ja minut vietiin takaisin huoneeseen.
 Olin peloissani. Rukoilin, että minulle lähetettäisiin asiantuntevia ja ystävällisiä ihmisiä avuksi, että kaikki menisi oikein, niinkuin pitää.
Kohta kätilö tuli takaisin ja sanoi että vauvan sydänäänet käyvät välillä niin alhaalla että taas mennään. Kätilö kertoi että nyt on lääkäri vaihtunut ja lääkäri tahtoo tutkia minut. ( Tyly lääkäri oli yövuoroa tekevä päivystävä)

Taas minuu kuskattiin sängyllä. Lääkäreitä oli kaksi. Minulle tehtiin kovakourainen sisätutkimus ja samalla puhkaistiin kalvot. Lapsivesi mitä sieltä lorahti, oli vihreää. Olin vasta vähän "auki", mutta minut vietiin silti jo synnytyssaliin. Sain soittaa miehen paikalle. Kello oli silloin lauantai aamuna n.9-10 välillä.

Mies tuli paikalle ja vauvan sydänääniä seurailtiin tässä vaiheessa silmä kovana. Lääkärit myös kertoivat että vauvalla oli aamun ultrakuvissa ollut napanuora kaulan ympärillä. Eivät olleet tahtoneet sitä minulle aamukäynnillä sanoa etten alkaisi pelkäämään. Mutta minähän pelkäsin jo, oli pelännyt koko aamun! Tarkoitus oli kuitenkin synnyttää alateitse. Siinä vaiheessa ajattelin että tästä tulee piiiiitkä päivä. Supistukset olivat edelleen harvoja mutta kipeitä.
Jotain kuitenkin tapahtui. Vauvan sydääänet kävivät muutaman kerran todella alhaalla ja päätös tehtiin nopeasti. Minua lähdettiin kiireellä viemään hätäsektioon.

Muistan sen ihmisten kiireen ympärilläni, puhelisoitot, puheensorinan, hissin nappuloiden räpellykset kun kiireessä pitää päättää mihin viedään. Hädissäni huusin miestäni, hän jäi saliin peloissaan yksin. Näin sen hänen katseesta. Pidin käsiä kasvoillani ja itkin ja rukoilin. Pelotti että jos en ikinä saa nähdä vauvaani, jos jotain kamalaa sattuukin. Kukaan ei kuitenkaan siinä vaiheessa tiennyt miten vauva voi. Joku hätä vauvalla kuitenkin on ollut, kun oli kakannut lapsiveteen.

Kun heräsin, minua vietiin samaan synnytys saliin mistä kiireellä lähdin.
Minua odotti maailman kaunein näky; mieheni ja vauva hänen sylissään <3
Olin niin onnellinen sillä hetkellä, sekaisin nukutuksesta mutta onnellinen.
Vauva laitettiin rintani päälle makaamaan, paitani sisään, tuntemaan minun lämpöni ja sydämenlyöntini. Siinä imetin myös ensi kerran ja vauva osasi sen niin hyvin.
Siinä hän tuhisi, terve pieni tyttövauva. Säikäytti äidin toden teolla.
Pääsimme osastolle ja vauvaa hoitivat lastenhoitajat. Itse olin niin kipeänä sänkypotilaana.Vauva tuotiin minulle aina kun imetin sitä. Lisämaitoa vauva sai myös koska oma maitoni ei riittänyt.

Sunnuntaina vauva joutui keskolaan, vastasyntyneiden teho-osastolle. Olin surullinen. Vauvalta oltiin imetty runsaasti vihreää lapsivettä keuhkoista ja sinne oli päässyt pieni infektio. Vauva oli muutaman päivän keskolassa, mutta antibioottia ei kuitenkaan koskaan tarvinnut aloittaa. Tulehdusarvo laski joka päivä, mutta hitaasti. Olimmekin sairaalassa yhteensä viikon. Siihen viikkoon mahtuu paljon odotusta ja pettymystä, kun arvot laskivat niin hitaasti ja kotiinpääsy siirtyi jatkuvasti. Jälkeenpäin ajattelen asiaa niin, että onneksi saimme olla siellä hoidossa niin kauan, kerkesin itse kuntoutua myös.
Olin todella kipeä leikkaushaavasta, vaikkakin toisena päivänä leikkauksesta minut patistettiin jo kävelemään ja suihkuun kätilön avustuksella. Muuten minua passattiin sänkyyn, ruoat sun muut. Joka päivä kävin vauvaa imettämässä keskolassa.  Myös mies kävi meitä katsomassa joka päivä.

Koko viikon olin itkuinen. Itkin kun mietin tapahtunutta, mitä olisi voinut sattua. Mietin sitä jos olisin menettänyt vauvan. Ajatus oli kamala. Itkin myös sitä että  minun rukoukseni oltiin kuultu. Kaikki päättyi hyvin! Onneksi sain olla huoneessa paljon yksin koska minulta lähti huonekaveri. Sain itkeä vollottaa niin kovaa kuin tahdoin.

Halusin myös keskustella tapahtunutta läpi. Minun kanssani kävi juttelemassa minut leikannut lääkäri, hoitajia ja yllätyksenä myös nukutuslääkäri.
En ollut pyytänyt häntä, tuli ihan yllätyksenä, niin sanoivat myös hoitajat ettei nukutuslääkäri koskaan käy osastolla.
Lääkäri tuli siitä syystä että nukutukseni oli ollut hyvin erikoinen ja olin siitä syystä jäänyt hänen mieleen. Hän kysyi onko minulla ollut ennemmin ongelmia nukutuksen yhteydessä. Ei minulla ole. Minun tietoihini tuli nyt merkintä että olen riskinukutettava.
Hän sanoi että vauvalla ei ollut mitään hätää kun hänet saatiin ulos maailmaan, mutta minun kanssa oli. Minulle ei oltu saatu hengitysputkea laitettua ollenkaan koska sisuskaluissa oli ollut niin turvotusta. Minulla oli käytetty maskia ja sen riski on se että jos ruoka nousee mahalaukusta, voin hotkaista sen keuhkoihin. Hengitysputki ilmeisesti suojaa siltä. Minulla oli siis kovastikkin suojelusenkeleitä matkassa.

Vielä oli yksi ihminen kenen kanssa tahdoin jutella. Kätilö jota ensin inhosin, mutta josta oli tullut minulle koko "tarinan" sankari. Palasia alkoi pikkuhiljaa loksahdella yhteen ja kaikki kätilön toiminta vauvan syntymäaamuna sai uuden merkityksen.Hänen ansiostaan asiat eteni. Alkoi todella tuntua siltä että minulle lähetettiin oikea ihminen asioitani hoitamaan.
Kun kätilö tuli huoneeseeni, kapsahdin hänen kaulaan ja itkeä vollotin.
Hän tunnusti että oli jännittänyt minun näkemistäni, koska pelkäsi että olen vihainen kun hän oli niin määrätietoinen ja napakka minun kanssani ja vähän ehkä tiuski asioita. Tunnustin että aluksi olin vihainen kunnes aloin ymmärtää kaiken, miksi hän mitenkin toimi eri tilanteissa. Hän sanoi että vaistosi että kaikki ei ole hyvin ja luotti omaan kolmenkymmenen vuoden työkokemukseensa. Ihmeteltiin yhdessä päivystyslääkärin tylyä toimintaa ja kuinka ihme se olikin että saimme oikeat lääkärit paikan päälle oikeaan aikaan. Ja kuinka minä ruikutin aamupalaa, edes kahvia, eikä hän suostunut sitä minulle antamaan. Onneksi ei antanut. Lopulta siinä keskusteltiin niin syvällisiä että kätilökin itki. Huhhuijaa....Helpotti!

Olen parantunut fyysisesti ihan hyvin. Vatsa ei ole enää kipeä ja leikkaushaava on siisti. Henkisellä puolella alkaa olla myös helpompaa. Vielä toisinaan tulee itkua, kun kerron jollekkin tätä tarinaa.Mutta sen saa pidettyä jo aisoissa. Olen saanut itkeä tuon tuskan pois näinä viikkoina ja alan olla taas ehjä. Raskas tie on kuljettu mutta selviydyttiin siitä.
Minä, mieheni sekä rakas vauvamme.

Nyt en enää mieti asioita niin, että mitä jos olisi niin tai näin tapahtunut. Nyt kun itken, itken katsoessani vauvaani ja kuinka rakastankaan häntä niin paljon. Itken myös sitä koska olen onnellinen siitä, että minun vierelläni kulki koko matkan varmasti mitä ihanin enkeli.


Helmi-Inkeri on jo iso tyttö!

Kiitos jos kuljit kanssani tänne saakka! Olen nyt puhunut ja kirjoittanut. Helpotti ja taas mennään eteenpäin, kevyemmällä sydämellä.


40 kommenttia:

  1. Voi että on ihana lapsi ja kaunis ♥
    En ennätä lukemaan tarinaa sen kummemmin, olen kauppaan lähdössä, tuossa jo isäntä hermona oottaa, mutta kysyit sitä juttua blogissani.
    Eli tuleeko sinulle tämän kommenttini jälkeen kohta: Vastaa, siihen vaan sitten vastaat sitten jos haluat :)
    Palaan lukemaan tarinasi myöhemmin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onnistui. Piti vaihtaa tätä kommenttityyliä toiseksi!

      Poista
  2. seijastiina: Ei tule sellaista kohtaa että vastaa...vain tämä peruslaatikko mihin nyt kirjoitan.

    VastaaPoista
  3. Kyynelsilmin luen Helmi-Inkerin syntymätarinaa.. Monta mutkaa oli matkassa, monta vaaranpaikaa selvittävänä ja te selvisitte <3

    Kiitos kun jaoit tarinanne <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä se henkistä toipumista edistää, kun saa koottua kaiken sanoiksi. Hyvin, hyvin harvoin taitaa synnytys olla ihan suitsait rutiinijuttu, ettei siitä jää mitään mielenpohjille mietityttämään. Kaikki aistit on äidillä niin virittyneitä (ja kuuluukin olla), että havaitsee pienetkin poikkeamat normaalimenosta.
    Voin kuvitella huojennuksesi nähdessäsi lapsen ja miehen tallella. Tokihan lapsen hyvinvointi on äidin silmäterällä hamaan haudan reunaan asti, mutta ensi hetket elämänlangassa on aina hyvin jännittäviä.

    Helmi-Inkeri taitaa olla ainoa oikea nimi tälle enkelien aarteelle, isän ja äidin tärkeimmälle asialle maan päällä.
    Eipä taida tällä hetkellä elämässänne kallisarvoisempaa helmeä ollakaan ...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Eipä nuo synnytykset varmasti koskaan mene ihan niinkuin pitäisi.Ja aina se on varmasti todella jännittävää. Helmi-Inkeri vie nyt kaiken ajan ja on meidän rakas silmäterä <3

      Poista
  5. Koskettava kertomus, kyllä täällä lukijallakin tuli kyynel silmään. Enkeleitä mukaan myös eteenkinpäin Helmi-Inkerin elämään -ja teidän koko perheen.

    VastaaPoista
  6. Olipa teillä hurja reissu, mutta onneksi oli varjelus mukana. Entistä enemmän tuota pientä, suurta, ihmettä varmasti arvostaa, kun tajuaa, miten toisin olisi voinut käydä.

    Äidin toipuminen ottaa myös aikansa ja tunteet kulkevat varmasti herkästi vuoristorataa. Kiitos kun jaoit tämän puhuttelevan kertomuksen meidän kanssamme ja iloa sekä jaksamista eteenpäin!

    VastaaPoista
  7. Huh, hurjaa! Onnea hirmuisesti teille kaikille. Ihana lapsukainen sieltä tuli maailmaan. <3

    VastaaPoista
  8. Onnea ihanasta tytöstä ja kauniista nimestä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsimarja! Kivaa kun sinuukin "näkyy"

      Poista
  9. Kirjoitit hyvin paljot kokemuksesi. Kovilla olet ollut. Kaikki meni lopulta hyvin. Siunausta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovilla olin mutta niin sitä vain selvittiin. Ihminen on ihmeellinen selviytyjä!

      Poista
  10. Jokohan nyt onnistun täällä, kun kone meni aina jumiin kun koetan blogeihin mennä, isäntä nyt tätä konetta puhdisti, jotta toivon mukaan pelaa.
    Voi hyvänen aika kuinka sinua on koeteltu, ihan alkoi itkettää nyt minua :(
    Kyllä sinulla on enkelit olleet tykönä tuossa nyt, aivan ihana on että kaikki on nyt hyvin ja lapsi voi hyvin, kaunis prinsessa Sinislmä Helmi, äidin ja isän ilo ♥
    Kaunis kakkukin on.
    Oikein paljon iloa elämäänne ja jaksamista Katjusha ja perhe ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seijastiina <3
      Näkyy nyt tuo Vastaa kohta :)

      Poista
  11. Katjusha, mulla nytkin näkyy tuossa oman kommenttini alla,kohta : VASTAA, kumma jos ei sinulla näy.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Vaikka olet minulle tuon synnytyskertomuksen kertonutkin jo aiemmin, niin silti itkeä vollotin tätä lukiessani <3 On todella kiitosaihe, että kaikki päättyi hyvin ja onnellisesti! Olette mielessä ja sydämessä, tulkaahan pian meille vastavierailulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin Outi sinun toisen kommentin, oli tullut kaksi kertaa sama.
      Tullaan varmasti kyläilemään!

      Poista
    2. Hyvä kun poistit kun kone takkus niin siinä tuli varmaan kahdesti 'julkaise'-nappia painettua :) Joo, ollaan yhteydessä <3

      Poista
  14. No oli siinä kauhua kerrakseen. Onneksi teillä oli enkelit matkassa ja kaikki meni lopulta parhain päin. Ja Helmi-Inkeri on aivan ihana, suloinen, kaunis lapsi:) Alku hänen elämässään oli selviytymistarina ja onneksi te molemmat olitte kuitenkin hyvissä käsissä. Olen siitä todellakin iloinen,
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset mustakissalle ihanasta kommentista!

      Poista
  15. Voi miten ihana pieni tyttönen ja noin pörröiset hiukset! Onneksi sait käydä synnytyksen läpi saman tien, se voi jäädä muuten kovasti vaivaamaan. Tylyt ihmiset on niin kamalia käsitellä tuossa tilanteessa, kun itsellä on elämän suurin hetki menossa, eikä tiedä päättyykö se huonosti vai ihanasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on meidän pikkuinen pörröpää :) Tukkaa on yhtä paljon kuin minullakin kun synnyin.

      Poista
  16. Voi,itku tuli taas täälläkin,ties monettako kertaa... Ootte rakkaita ja ihania ja onneksi asiat on nyt kuitenki hyvin!Halauksia ja Helmi-Inkerille rutistuspusuja, neiti on kovasti kasvanut jo viime näkemästä. Toivottavasti pian nähdään. =)

    VastaaPoista
  17. Onneksi tuo kaikki on nyt takana ja sylissäsi on tuo ihana pitkähiuksinen tyttönen. <3<3<3

    Onnea teille koko perheelle ihan valtavasti! <3

    VastaaPoista
  18. Olen onnellinen puolestanne, että niitä enkeleitä oli mukana. Onni on, että niitä on meille olemassa.

    Puhuminen ja asioiden läpi käyminen auttaa ja sitten niistä voi päästää irti. Jää vain kiitollisuus ja kiitollisuuden myötä saa kyvyn nähdä kaiken kauniin ympärillään, entistä paremmin.

    Iloisia, aurinkoisia päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  19. Hyvä Mieli: Kiitos kun jaksoit lukea tään. On ihana elellä kun tietää että meitä tarkkaillaan ja ohjaillaan hellästi.

    VastaaPoista
  20. Lumikon uudempaan postauksen jättämän kommentin perusteella minäkin huomasin tämän postauksen (mulle ei ole tullut viime aikoina kaikkia päivityksiä ja Juuso-hoitajan yhteydessä oln klikannyt vain siihen postaukseen.)

    Miten riipaiseva tarina. Onneksi teillä kaikilla on nyt kaikki hyvin! Juuri muuta en osaa kommentoida, ymmärrät varmaan. Tosiaan enkeleitä mukana, äidillä ja tyttärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa että meillä on oma suojelusenkeli....

      Poista
  21. Kaikenlaista voi sattua, mutta hyvä, että oli onni matkassa! Iloitse herttaisesta pikkuisesta, kaikkihan on nyt parhain päin. Minulle sanoi eräs isä lapsensa sairastuttua vakavasti, että jos on jotain oikein huonoa, on ollut jotain oikein hyvää. Tässä tapauksessa se toimii toisinpäin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä iloitsen ja olen niin onnellinen että selvisimme kovasta koettelemuksesta!

      Poista
  22. oih,nyt vasta luin tämän tarinan oikein ajatuksella ja itkuhan tuosta tuli!! Onneksi oli enkeleitä matkassa! <3

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentistasi!