29.3.2012

Heipuli peipuli!

Jos minulla olisi enempi aikaa, päivittäisin ensimmäisenä blogini otsikon taustakuvan! Meinaa olla aika jouluinen. Koittakaa kestää sen kanssa :)

Juuso kuulumisia:
Viime perjantaina oltiin lääkärissä Juuso, minä ja Helmi-Inkeri. Apua kun minuu jännitti lähtee sinne ilman kaverin apua. Usein kuitenkin kaikki menee tosi hyvin, pelot on ihan turhia. Helmi-Inkeri oli ihan hyväntuulinen ja Juuso oli lääkärin käsiteltävänä, niin en tarvinnut montaa kättä hoitaakseni lasta ja kissaa. 
Juusohan sai silloin helmikuun alussa kortisonipiikin yskään. Yskä pysyikin poissa kuukauden ja alkoi taas, samaten aloitettiin kortisonipillerit. Ne ei kuitenkaan auttaneet ja annostusta lisättiin. Auttoi hetkeksi. Mentiin sitten lääkäriin kun yskä jatkui.

Eläinlääkäri kuunteli keuhkot ja sanoi ettei sieltä kuulu mitään rohinoita ja kortisonia ei enää tarvitse. Juuso kuitenkin rauhoitettiin hammashoitoa varten, kun suu on ollut aika huonossa kunnossa. Yritän kyllä pestä sen hampaita ja desinfioida ikeniä, mutten ole saanut suuta semmoiseen kuntoon että sillä oisi hyvä olla sen kanssa. Juusolta  poistettiin alhaalta takahammas. Hammas oli oikea bakteeripesäke. "Monttu" jossa hammas oli, oli pahoin tulehtunut ja sitä on ollutkin vaikea pitää puhtaana. Uskon että kuolaaminenkin ja pahanhajuinen hengitys on johtunut siitä. Ja olen ollut myös sitä mieltä että se on hotkinut kuolaa keuhkoihinsa ja yskiminenkin on pitkälti johtunut siitä. Lääkäri myönsi että se voi pitää paikkansa.
Juuso sai kipupiikin ja antibiootit ja voi taas hyvin. Kuola ei valu ja yskää ei ole! Jippii!


 Voih voih! Pikku-Pekka sai taas rapsuteltua itselleen korvan taakse semmoisen "jäljen". Minä en tiedä mistä se johtuu et se tuli takaisin. Mulla on yksi epäilys. Raakalihojen ohella aloin antamaan (helpottaakseni arkea) viljatonta purkkiruokaa, jota löytyi Faunattaresta. Aattelin että viljat on ne sen vitsaus. Mutta olisko niissä ruoissa kuitenkin joku muu ainesosa joka saa aikaan iho-ongelman. Tai sitten olen ihan hakoteillä...Mutta, haava on jo parantunut ja odotan karvan kasvua että iho paranee täysin.
Ja tuo tötsähän ei menoa haittaa. Pekka-poika se pyydystää myyriä ja hiiriä ulkotarhassaan kuin mikä tahansa pihakissa :) Siinä meinattiin tuoda saalis näytille tupaan asti.




Loppuun vielä neljä kuukautta vanha Helmi-Inkeri. Hän on oikea ilopilleri! Hyväntuulinen pääosin, yöt meinaa olla levottomia ja minä oon toisinaan ihan puhki. Heräilee turhan usein.....Onneksi mies otti nyt loppuviikoksi isyysloma että saan jatkaa aamulla unia ja hän hoitaa tyttöstä. 

Päätimme kuitenkin kaikesta väsystä huolimatta suunnata pääsiäiseksi LAPPIIN! Kyllä lapin mummun on aika nähdä vauveli! Menemme omalla autolla ja varmasti tulee piiiiitkä matka mutta täytyy ottaa nyt oikea asenne mukaan että pärjätään. Kissut menee minun äidille hoitoon ja pääsen minäkin sinne jo pyhänä hetkeksi lepäämään ennen tätä suurta retkeä. Pitäkää peukut pystyssä että matka sujuu hyvin!

Tänne palaan taas pääsiäisen jälkeen.
OIKEEN IHANAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!!

P.S Vauvauinnissa ollaan edetty niin pitkälle että Helmi-Inkeri on sukeltanut jo seitsemän kertaa :) 
Ja hän nauttii siitä!

13 kommenttia:

  1. Arvaukseni on, että paljoa matkaseuraa ei tytöstä tule. Autossa kun on niin kiva nukkua, jotta sitten perillä jaksaa ilakoida.
    (Minun paras matkavinkki, vaikka nykyään on vauvojen kosteuspyyhkeitä ihan joka lähtöön: otan aina mukaan muovipussiin vedellä kostutettuja sideharsoja. Mitä moninaisemassa tilanteessa on ollut niistä suuri apu. Joo, ja kun pakkaat kaikki mahdolliset ja mahdottomat lääkkeet mukaan, niitä ei taatusti matkalla tarvita.)
    Teidän pääsiäismatkan suurin lahja onkin ilahduttaa mummo noin ihanalla tytöllä.
    Se on selvä, että pelkkä matkajännitys väsyttää aikuiset.
    Olipa ihania kuvia.

    VastaaPoista
  2. Oi,miten suloinen Helmi-Inkeri! Toivottavasti saat nukuttua väsymyksen pois. Oikein hyvää ja mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
  3. Toivon mukaan kissojen vaivoihin löytyy ratkaisu, kun sulla on varmasti ihan tarpeeksi hommaa vauvankin kanssa. Mukavaa pääsiäismatkaa! Niin ja en ole minä ainakaan huomannut että kuva bannerissa on jouluinen, ehkä sitten juhannuksena alkaa pistää silmään :)

    VastaaPoista
  4. Juuri ajattelin, kun tulin blogiisi, että tuo banneri on sitten kaunis ja jotenkin rauhallinen kuva! Mielestäni se ei ole jouluinen.
    Mielenkiintoinen postaus. Hyvä että hoitoa on löytynyt Juusolle ja Pikku-Pekalle!
    Oi tuota Helmi-Inkeriä! Suloinen ja iloinen. Varmaan hän elää niin täysillä päivällä, että yön uni on sitten levotonta.
    Siunausta matkallenne. Uskon, että se menee hetki kerrallaan hyvin. Sitten on kiva palata kotiin!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia Helmi-Inkeristä ja kissoista! :) Mukavaa reissua! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvää ja rauhallista matkaa teille! Mukava lukea näin mukavia uutisia, väsymyskin varmasti helpottaa kun mieskin nyt isyyslomailee :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä että Juuson yskä on hoidossa:) Se oli ilo kuulla. Hauska on kuva myös Pikku-Pekasta myyrä suussa. Se on kyllä tosi hiirikissa, kun kaulurissakin onnistuu saamaan saalista! Wau!
    Helmi-Inkerin kuvia katsellessani huomaan aina hymyileväni leveästi, tuo tenava saa niin hyvälle tuulelle! On ilmeisesti aikamoinen linssilude, kun kuvissa on kuin naantalin aurinko?
    Oikein ihanaa matkaa teille ja hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Peukut pystyssä!

    Toivottavasti Juuson vaiva hoituisi nyt tuolla operaatiolla. Blogissani olisi sinulle tunnustus!

    Oikein mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä teille :)

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva, että Juuson juttu selvisi. Ja voi mikä ilopilleri tuo pikkuneiti onkaan! Mukavaa reissua, hyvin se menee!!!

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että jaksat huolehtia kissoista vaavin lisäksi. Monella tahtoo lemmikit jäädä sivuun vauvan tullessa.
    Kissasi ovat niin hellyttävän näköisiä ja halattavia.

    Niin on kyllä tyttökin. Voiko maailmassa murhetta olla, kun katsoo tuota suloista lasta : ) Matkaa ei kannata jännittää. Henkilökohtaisesti karaistuin lasten kanssa, kun ne tulivat syliini ja jouduimme hoitamaan epämääräisissä olosuhteissa ja sitten matkustamaan sieltä maailman laidalta kotiin : ) Välillä ei ollut edes lämmintä vettä. Hyvää pääsiäistä ja hali.

    VastaaPoista
  11. Hyvää Pääsiäistä sinne kaiken touhun keskelle!

    VastaaPoista
  12. Tämä sun blogi kyllä huokuu onnea ja elämästä nauttimista !:) ja hieno on muutenkin! laitoin sinut oman blogini listaukseen. :)) käy joskus kurkkimassa meidänkin touhuja. :D
    http://tyynelan-viemaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  13. Kiitos näistä ihanista kommenteista!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentistasi!