1.5.2012

Vappuilua!

 Aurinkoinen mutta viileä vappu. Lähdettiin silti koko perhe vapputorille. Sisko ja siskontyttö Mirka olivat myös matkassa. 
Oi että minuu ahdisti siellä. Väkeä oli mahottomasti liikenteessä ja pierupommit haisi joka nurkilla. Lapset suihkuttelivat hiuksiinsa eri värejä ja sotkivat naamansa. Tungosta oli joka paikkaan. Päätin että en enää mene ikinä! Järjestän ennemmin Helmi-Inkerille kivan ja rauhallisemman vapun kotosalla.

 Olen kaupungille ajellessa huomannut aiemminkin tän hauskan kissan yhden rakennustyömaan nurkilla. Päätin et kun seuraavaksi ohi ajan, kuva täytyy saada.

Tästä ihanuudesta oli myös otettava kuva! Ai että!


Helmi-Inkun ilme, ei kivaa ollut hälläkään.


Kotona Juusolla oli kiva leikki ilmapallon kanssa

Niin. Se on nyt sitten tapahtunut että Helmi-Inkeri ryömii niin mahottoman kovaa jo että. Ja tietenkin häiriköi kissoja ja raksukupit kiinnostaa kovasti. Eilen sai Väinö kyytiä, tänään Juuso. Tyttönen komentaa mennessään äänekkäästi ja tarraa kiinni turkkiin jos ei kissa osaa olla varuillaan. Kyllä, meillä ei ole kovin rauhallista enää :)

Isiltä hän sai muumipallon 5kk synttärilahjaksi. Ja katsokaa mikä mekko. Se saatiin ystävältä silloin kun Helmi-Inkeri syntyi. Nyt mahtuu päälle ja tietenkin kissa-aiheinen!


 Pieni punaposki

Kalansilmällä saa hassuja kuvia!

Mukavaa vappupäivää kaikille! 
Nyt minä lähen jatkamaan haravointia jota oon tässä joka päivä jo pitkään tehnyt. Mulla jäi pahasti hommat kesken syksyllä sen ison vatsani takia ja nyt  työtä riittää. Haravoin aina kun lapsi nukkuu ulkosalla eli 3-4 tuntia on tehokasta työaikaa. Ihanaa! Siitäkään syystä en ole kovin enää tänne blogeilemaan ehtinyt. Täällä on tuo ulkoasukin muuttunut hiukan, mutta enköhän mä tämän juttuni osaa teille lähettää. 
Nähdään taas!

P.S Melatoniinit on tehonnut minuun ja osaan nukkua taas. Mahtavaa!


8 kommenttia:

  1. Kylläpä aika rientää! Pienistä tytön tylleröistä sen näkeen (ja valitettavasti välillä myös peiliin katsoessa). Oikein hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo aika nopsaa rientää. Hirvittää ihan....

      Poista
  2. Oikein mukavaa vappuiltaa teille ihanaisille siellä!
    Helmi-Inkeri on kasvanut taas niin kovasti, mutta on aina yhtä suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se semmoinen valloittava tytsy että ihan ihmeissään sitä ollaan vieläkin :) Aurinko paistaa meillä joka päivä :)

      Poista
  3. Vapputerveiset taaltakin Uudesta Englannista vaikka sita ei taalla juhlita mitenkaan.
    Ihana mekko! Mista tuollaista kangasta saa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vapputerkuista! Me saatiin tuo mekko lahjaksi, ei ole itsetehty, valmismekko. Kangas on kyllä hieno!

      Poista
  4. Suloinen on tyttönen : ) Toivottavasti kissat eivät raapaise, mutta ehkä sellainenkin vahinko joskus tapahtuu. Lapsi oppii tietämään turkistavetämisen rajat : ) Hauskoja otoksia kaupungilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla valppaana nuiden kissujen kanssa. Ainahan se eläin arvaamaton on. Toivotaan että oppii suht nopeesti miten eläintä käsitellään.

      Poista

Kiitos sinulle kommentistasi!