26.1.2013

Tunteita

video

Juuso härnää aina Räksyä, sohii tassullaan ja sellaista. Se ei anna Räksyn nukkua rauhassa vaan kiusaa ihan tahallaan kunnes Räksy alkaa sähistä ja juoksee pois paikalta. Me aina sanotaankin niille että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Juuso kyllä nauttii siitä härnäämisestä :) 
Räksy on yleensäkin kaikille noille meidän pojille aika viilee. Ne on ihan sovussa keskenään, mutta naiset on naisia. Se nimittäin on vähän parempi, jotenki kuvittelee olevansa yläpuolella muita. Ei se noiden poikain kanssa esim nuku vierekkäin, on aina omissa oloissaan.
Joskus kuitenkin näkee ihmeitäkin. Joskus se todella pesee jonkun pojan päätä ja on hyvin äidillinen. Väinölle olen usein sen nähnyt tekevän näin. Tällä kertaa se hyppäsi Juuson viekkuun ja alkoi puhdistaa. 
Tuo hellyyskohtaus piti filmata.

20.1.2013

Kaunis päivä



Kiitos AURINKO!
Tarviiskohan tähän enää muuta sanoa....


                                                    Happy Sunday!



12.1.2013

Viehättävä Neiti Räy




Meille tulee toisinaan mieleen tämän viehättävän tyttösen meille muutto. Kertaamme sitä tarinaa huvittuneena, koska hassuhan se on. Me sille aina usein tuumataankin että "tulit vaan etkä ees lupaa kysynyt".

Eilen mulle tuli ihan mieletön hellyyskohtaus Räksyä kohtaan. ( Räksy, Neiti Räy...rakkaalla lapsella on monta nimeä....) Mentiin nukkumaan ja aloin jännittyneenä kuunnella rapinaa meidän makkarista. Aattelin että se on hiiri, ja pariinkin otteeseen piti laitaa valot päälle. Ei näkynyt mitään. Sitten piti nousta oikeen ylös kattomaan kun rapina vaan voimistui. Neiti Räyhän se oli livahtanut vinttiin ja puulaatikossa lehtiä rapisutti. Se varmaan yritti olla hiljaa, mutta kun vaihtoi asentoa, sanomalehdet rapisi sen alla. Rakas.

Niin, sehän muutti tuosta naapurista, tuolta metsän takaa, n. kilometrin päästä. 
Se siis vain tuli meille eikä sillä ollut aikomustakaan mennä takasin omaan kotiin. Tarkempaa tarinaa sen muutosta löydät täältä. Onko teillä tarinoita vastaavista muutoista, että kissa vain päättää vaihtaa perhettä? Siis muuttaa omasta tutusta kodista toiseen, vieraaseen? OUTOA!
Räksyllä oli siis hyvä koti, mutta mikä sen sai meille sitten aina uudestaan tulemaan ja lopulta jäämään, on mysteeri. ???  Mitä ihmettä se on oikeen tuuminut pienessä päässään? 
"Muutan tänne, minä muutan tänne, muutan" :) 
Räksyllähän on sisko ja se asuu siellä kotonaan. Monesti kun siitä ohi ajelen, näen se vilahtavan jossain pellolla hiirijahdissa. Ihan saman näköinen tyttö. Yhtä kaunis.

I love my cats 



Tunnustuksenkin olen saanut! Lisää rakkautta, LOVE LOVE LOVE!  KIITOS Sara-Sofialle siitä Meidän Rupola-blogiin.

Tässä tunnustuksen pelisäännöt:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle. KIITETTY! :)

Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Oisinkohan mä pariinkin otteeseen jakanut jo tämän viidelle bloggaajalle, mutta kuva on eri, eli jotka tahtoo tämän ihanan sydämen ja tunnustuksen itselleen, tulkaa noutamaan!!!




LEPPOISAA LAUANTAITA!

11.1.2013

Juuso arpoo

Onko tämä mahdoton tehtävä?

 No ei oo! Juuso hajotti kasan ja valitsi kolme arpaa

 Laittoi niistä yhden suuhun

ELINA! Se on sun arpa :) Laitako tulemaan yhteystietojasi!
Se oli kolmas ja viimeinen arvonta tämän jouluarvonnan osalta. Olihan se pitkissä kantimissa :/


8.1.2013

Töissä


 Täällä mä nyt oon!
Töissä.
On senverran hiljaista et päätin ottaa muutaman kuvan ja kirjoittaa pikaisesti kuulumisia. Hoksasin et yövuoroissahan mulla on sitten aikaa tehdä näitä blogijuttuja. Se ei ole perheenjäseniltä pois. Eikä nuorilta töissä, kun ne nukkuu.
Yläkuvissa on meidän toimisto. Me ohjaajat emme kuitenkaan kuluta siellä koko työvuoroamme, hengailemme myös nuorten kanssa ja kaikkien monien yhteistyötahojen. Työtehtävät ovat erilaisia eri vuoroissa.

 Nyt mä opettelen uusia nuoria. Niitä asuu tässä talossa juuri nyt 102. Kun on yli vuoden pois töistä, on nuoret vaihtunut, jotkut käytänteet muuttuneet, sääntöjä on fiksailtu ja kun remontin jälkeen kaikki on tässä talossa niin uutta, on mulla opeteltavaa. Mulla on onneksi joissakin asioissa hyvä muisti. Kun opin nimen, yhdistän sen nopeesti kasvoihin. Sellainen muisti on tässä työssä etu.


 Ilmotustaululta bongattua


 Toimiston ikkunan takana on kissa

 Töissä pyrin positiivisuuteen. Hymy on tärkeä!


Uutena kuvioon on tullut vartija. Se käy kiertämässä kerran yössä talon läpikotaisin. On turva myös ohjaajalle yövuorossa. Kamerat meillä on ollut jo pitkään.


Niin tää arki vain lähti käyntiin. Ei ihan kivuttomasti kuitenkaan. 
Mun yöunet alkoivat olla jo ihan mallillaan ja osasin jo nukkua ilman lääkkeitä, mut sen verran ilmeisesti olen töiden alkamista ressannut että menetin ne kultaakin kalliimmat unet öisin. 
Viime viikko oli ihan hirvee kun yhtenäkin yönä nukahdin vasta aamulla seiskalta. Onneksi mies on kotona ja hoitaa aamutouhut, mutta tuska itsellä oli siitäkin, kun pitää mennä iltavuoroon, ja oisi mieluusti nukkunut yön, että saa olla lapsen kans edes sen lyhkäsen aamupäivän....
Eilinen päivä oli vielä karmee ja väsyttävä, mutta viime yönä mä nukuin, ilman lääkkeitä!!!
Mun pari työkaveria on käynyt reikikoulutuksen ja eräs iltavuoro mulle annettiin reikihoitoa ja voin kertoa että KYLLÄ! SAIN HIRMUSTI SIITÄ ENERGIAA! SUOSITTELEN! 
Oletko sinä kokeillut sitä? Mitä pidit?

Toinen ahdistava asia on IKÄVÄ! Mulla työpäivä kuluu ihan hyvin enkä ajattele sitä asiaa, mut kun lähden töihin, mä itken automatkan, koska mulla on niiiiiiin ikävä Helmi-Inkeriä. Mä tiedän että tää yliherkkä vaihe menee ohi ja totun varmaankin tähän mutta nyt se ikävä on tuskaa.
Onneksi mulla on työ josta tykkään ja se varmasti vauhdittaa työhön tottumista.
Ja viikonloput on aina vapaat! Mulla on myös kertynyt hurjasti lomia ja saldovapaita ja meinaankin keventää tammikuuta tekemällä välillä lyhyempää viikkoa ja minähän aloitan helmikuussa 30-tuntisen työviikon ja sitä kestää toukokuun loppuun joten kyllä mä jaksan!!!! :) Sittenhän kohta on jo KESÄ :)


Mun arvontatouhut nyt menee vähän metsään :( Uusinta-arvontakaan ei tavoita voittajaa.
MEMMI L, jos huomaat tän postauksen, otathan yhteyttä niin saadaan sulle paketti postiin! Mä oottelen tuonne perjantaihin asti ja sit on valitettavasti järjestettävä kolmas arvonta. 
Onko teille kellekkään käynyt näin ettei voittajaa löydy?

Mutta anyway, MUKAVAA VIIKKOA KAIKILLE JA TERVETULOA UUDET LUKIJANI :)

4.1.2013

Uusinta-arvonta



Odotin tietoisesti näinkin pitkän ajan, mutta valitettavasti arvonnan voittajasta ei kuulunut mitään ja tein ratkaisuni ja arvonta suoritettiin tänä iltana uudestaan. 

MEMMI L, ONNEKSI OLKOON! 
Laitahan yhteystietojasi sähköpostiini niin saadaan paketti postiin :)



1.1.2013

2013




Kaivelin vanhoja kuvia ja löysin vuoden 2005 uuden vuoden- juhlinta kuvat. 
Minun sylissä on siskon tyttö Mirka, 2,5-vuotiaana.

Nyt sain pitää sylissä omaa tyttöä. Raketteja katseltiin eikä Helmi-Inkeri pelännyt yhtään.


 Löytyipä sitten vielä kuvia seuraavalta aamulta, 1.1.2006. Siskon lapset tulivat aamusella meidän viekkuun köllötelemään ja voi kuinka Mirkassa onkaan Helmi-Inkerin näköä!!!




 Näitä kuvia räpsittiin jouluna. Valitsimme tuon ylläolevan kuvan tuohon kuvasarjaan.
Alla otoksia lisää :) Olihan taas haasteellista puuhaa!
Noista mun ja äidin kuvistahan löytyy tämäkin juttu.





Tämmöistä tällä erää.
Näin se starttasi uusi vuosi käyntiin. Ja tiedättekö mitä? MÄ ALOITAN HUOMENNA TYÖT!!!!!!
Kuinka mä pystyn, osaan, kykenen??? En tahtoisi, mutta silti tahdon. Pelottaa, ahdistaa, jännittää, hirvittää ja on ikävä jo valmiiksi lasta. Onneksi hän saa olla vielä isin kanssa kotona koko tammikuun.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille blogini lukijoille! Olette niin